maanantai 3. lokakuuta 2011

Eilinen estetunti

Olin siis eilen Rikun kanssa estetunnilla. Aloitettiin tunti ihan vaan maapuomi- ja ristikkotehtävillä ajatuksena että hevoset liikkuu aktiivisesti eteen. Rikulla ei kyllä energiaa ollut yhtään omasta takaa, vaan ratsastaja joutui heti alussa kunnolla töihin kun piti Rikuakin patistaa eteen. Kun lisättiin maapuomiharjoituksiin mukaan siirtymiset, alkoi Rikukin jo liikkua vähän paremmin eteen.

Sitten alettiin hyppäämään yksittäisiä linjoja ja tultiin sitten kaksi kertaa rataa. Esteet oli n. 70-80cm. Riku liikkui oikeastaan ihan hyvin eteen, välillä piti kuitenkin siitä muistuttaa.

Riku on todellakin alkanut muuttua vähän turhankin veteläksi, ja nyt aiommekin lisätä sen viikko-ohjelmaan yhden taluttelupäivän eli vapaapäivän. Aiemmin sillä ei hierojan suosituksesta ole sitä ollut. Lisäksi alamme varmaankin syöttämään Racing Speedpoweria nykyisen täysrehun rinnalla tai sitten lisäämme hieman ruokia.
Tuntihevosena ollessaan Riku söi kuitenkin 5 L väkirehuja päivässä, ja nykyään saa vain 2 L väkirehuja päivässä.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Postailua pitkästä aikaa.

Heippa, ja anteeksi kun on ollut tällainen pitkä postaustauko! Innostusta bloggaamiseen ei vain ole ollut, lukio on vienyt paljon aikaa ja tietysti tallillakin on tullut oltua paljon. Nyt kuitenkin on innostus alkanut palaamaan joten postauksiakin pitäisi tulla vähän tiuhempaan tahtiin.

Rikun kanssa on mennyt hyvin. Ratsastin sillä perjantaina gramaaneilla. Riku halusi todella hyvin venyttää niillä eteen-alas ja oli rento ja kuuliainen kun yleensä on ehkä vähän jännittynyt jos joutuu olemaan yksin maneesissa. Varsinaisessa työskentelyssä Riku vähän protestoi gramaaneja eikä ollut yhtään hyvä ratsastamaan. Jatkossa tulenkin jättämään ne pois aina työskennellessä, ja käytän niitä vain keventelypäivinä ja joskus alku-ja loppuverryttelyssä.

Tänään olisi estetunti, kivaa! Nyt pitäisi niin este-kuin koulutunneillakin ja tietysti aina itsenäisesti ratsastaessa keskittyä siihen että istunta olisi hyvä, avut selkeitä ja että ne eivät vahingossakaan jäisi päälle.

Jossain vaiheessa teen varmaan myöskin varustepostauksen Rikun tavaroista :).

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Mielipiteitä uudesta ulkoasusta

Koska huomenna on jo syyskuu, päätin tehdä nyt uuden ulkoasun. Mitä pidätte siitä? Kommentoikaa, sillä risuja sekä ruusuja kaivataan :) En kuitenkaan pysty kirjoittamaan itse jostain syystä mitään kommentteja, joten sen takia en pysty vastaamaan :(

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Lahden kisat

Ensinnäkin, pahoittelen että ei ole tullut vähään aikaan taas kirjoitettua...

Tänään oltiin Wallen kanssa Lahden kansallisissa koulukisoissa. Olin tallilla jo ennen kuutta aamulla, harjasin Wallen, vein kamat autoon, laitoin kuljetussuojat jne. Sitten heppa kyytiin ja kohti Lahtea!


Radan jälkeen Walle & omistaja olivat luokan johdossa, ja niin alkoi nelituntinen odotus, että luokka loppuisi. Ja juuri viimeiset ratsastajat menivät lopulta ohi ja sijoitusta ei tullut. Joten lähdettiin sitten ajelemaan kotiin päin. Tallilla Walle pääsi vielä tarhailemaan.


Olen miettinyt, miten saisin blogistani monipuolisemman. Nyt olen nimittäin vain kirjoitellut kuulumisiani. Ajattelin tehdä mm. varustepostauksen ja useampia mielipide-postauksia. Eli näissä mielipide-postauksissa kertoisin mitä mieltä olen erilaisista asioista (hevosiin liittyvistä) ja MIKSI. 

Ja koska syyskuukin alkaa ensi viikolla, voisin tehdä hieman syksyisemmän ulkoasun :)

torstai 18. elokuuta 2011

Walleilua, hierojaa ja satula-autoa ohjelmassa!

Eli siis maanantaina Rikua kävi kattomassa hevoshieroja. Sillä oli jonkinverran jumeja, johtuen epäsopivasta satulasta. Se olikin ihan odotettavissa. Saatiin tutun satula käyttöön siksi aikaa kunnes saadaan sopiva satula, ihanaa kun löytyy tällaisia auttavaisia ihmisiä :). Hieroja näytti myös meille miten hevosen jalkoja ja selkää voi venytellä, ja nyt olisi tarkoitus päivittäin vähän venytellä Rikua.

Illalla mulla oli vielä koulutunti. Alkuverkkojen jälkeen tehtiin ympyrällä siirtymisiä. Riku oli ihan OK oloinen, parani tosin loppua kohden kun aloin itse ratsastamaan paremmin :). Riku sai pellavan ja porkkanat ja sitten yöpuulle.

Tänään olin aamulla ennen koulua hoitamassa Wallea. Kävin kävelemässä ½h Wallen kanssa, harjailin, täytyin aamupurkin, pesin kamoja + ruoka- ja juomakupit ja suolakiven, ja olin hetken verran syöttelemässä. Walle on vaan niin ihana, sillä on ihan täydellinen luonne joten päivä parani huimasti kun menin sitä hoitelemaan :)

Tänään illalla olis vielä vuorossa iltatalli ja sitten satula-auto tulee ja tarkotus olisi siis kattoa Rikulle sopiva satula :) Mieluiten koulu- ja estesatula erikseen.

maanantai 15. elokuuta 2011

Kesä on loppumaisillaan

... tänään on siis viimeinen lomapäivä :( Eilen oli kuitenkin estetunti, ja meni paremmin ainakin kuin viime sunnuntaina! Riku liikkui paremmin eteen, ponnistuspaikat löytyi paremmin, jne. Eli jäi melko hyvä fiilis tunnista.

Tänään Rikulle tulee hieroja, ja illalla on vielä koulutunti.

Tämmöinen lyhyt postaus, kirjoittelen myöhemmin lisää!

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Kuulumisia pitkästä aikaa!

Heippa lukijat. Nyt en keksi mitä kirjottaa niin tästä tulee enemmänkin kuvapostaus :D. Viikonloppuna lähdetään Wallen kanssa Ypäjän kisaviikoille. Walle starttaa HeA ja VaB :)








Kuvissa Rikulla ratsastaa mun pikkusisko :)

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Wallen vapaapäivä

Tänään Wallella oli vapaapäivä. Menin iltapäivällä tallille ja Walle oli jo tullut tarhasta sisälle. Täytin purkit ja laitoin mössön turpoamaan. Harjasin siitä suurimmat kurat irti ja inhoittavan sateen vuoksi menin maneesiin kävellyttämään Wallea. Ei oltu yksin mutta ei ollut vielä ruuhkaistakaan, joten mahtui hyvin kävelemään. N. 50 minsaa käveltiin ja sitten Walle talliin. Harjaus, kamojen paikoilleen vienti ja mössö Wallelle.
Walle oli eilen rikkonut riimunsa tarhassa. Mentiinkin sitten Idän Ratsuun, josta tarttui mukaan Wallelle uusi riimu sekä riimuunnaru ja Rikulle suolakivi.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

50. postaus!

Tänään olin siinä kolmen maissa tallilla jo. Heti ensimmäiseksi menin (tietty) rapsuttelemaan ja moikkaamaan Wallea. Sitten aloitin varusteiden putsaamisen ja vuorossa oli koulusuitset, estesuitset, martingaali ja estesatulavyö. Kun ne oli putsattu ja puunattu ja laitettu paikoilleen menin ulos syöttelemään Wallea. Menin kenttien viereen ja hieno Walle ei sanonut yhtään mitään vaikka sellanen iiiiso sadetin laitettiin päälle. Walle on kyllä niin fiksu ♥! Puolisen tuntia kun oltiin oltu ulkona vein Wallen talliin ja harjasin sen ja laitoin vuokraajalle kuntoon.

Kun vuokraaja oli ratsastamassa täytin purkit ja laitoin mössön turpoamaan. Sitten kun vuokraaja tuli ratsastamasta hoidettiin Walle pois yhdessä. 
Walle sai mössönsä ja oli tyytyväinen :).


Wallen ratsastus

Olipa kiva päästä kunnon kouluhepan kyytiin :) Alussa Wallen lennokas ravi tuntui siltä että sieltä tippuu koska tahansa, mutta siihen tottui sitten yllättävän nopeasti! Alkukäyntien jälkeen aloitin ihan vaan ravissa hakemalla hyvää tahtia, ja itselle vähän tasapainoa. Ravailin molempiin suuntiin ja sitten tein samaa laukassa. Wallen laukka on maailman ihanin! Siellä on vaan niin helppoa ja mukavaa istua. Laukassa huomasin heti jos istuntani jännittyi edes aavistuksen verran niin Walle alkoi heti hidastamaan. Se on nimittäin herkkä istunnalle, ja sen saa kääntymään ihan vaan omaa päätään hieman kääntämällä.
Alkuverkkojen jälkeen tein niin että tulin käynnissä pituushalkaisijalle ja väistin siitä uralle. Meni oikeastaan ihan hyvin, kun kaikki pohkeenväistöt sun muut ei aina oikein multa meinaa onnistua :D. 

Enpä sitten tehnyt mitään sen kummempaa, vähän kahdeksikkoa, ravia ja laukkaa jne. Tallissa Walle pääsi suihkuun ja sai sitten mössöt ja päiväruuat.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Ilouutisia!

Perjantaina Wallella oli vapaapäivä ja kävin maastossa kävellyttämässä sitä vähän päälle puoli tuntia.Walle oli nätisti, ja pariin otteeseen "kyyläs" esim. kiveä :D Muuten oli enemmänkin perässä laahattava (eikä ihme, oli varmaan +30c! ). Ennen kävelyä myös harjailin Wallea ja pistin mössön turpoamaan.
Kun tultiin talliin annoin Wallelle mössöt, pesin + täytin ruokapurkit ja putsailin varusteita. Sitten tietty Wallen rapsuttelua oli vielä ohjelmassa ennen kuin lähdin kotiin :).



Ilouutisia on tosiaankin nyt luvassa. Meillä on nimittäin oma hevonen nyt, eli ostettiin blogissa useaan otteeseen esiintynyt Riku :) Eli nyt tulee postauksia siitä, mitä kaikkea sen kanssa tulee puuhasteltua. Ollaan käyty shoppailemassa sille vähän tavaraa eli suojat, satulahuopa, jalustimet, nameja... :D sekä talvea varten ratsastusloimi (oli alennuksessa). 

Vaikka Rikusta tulikin meidän oma heppa, jatkan tietysti myös Wallen hoitamista. Se oli mulle ihan itsestäänselvyys, että Walle pysyy siinä rinnalla. Eli Wallen kuulumisiakin saatte lueskella jatkossa :)
Huomenna menen ratsastamaan Wallella ja toivottavasti saisin jotain kuvia siitä :)