perjantai 15. heinäkuuta 2011

Wallen vapaapäivä

Tänään Wallella oli vapaapäivä. Menin iltapäivällä tallille ja Walle oli jo tullut tarhasta sisälle. Täytin purkit ja laitoin mössön turpoamaan. Harjasin siitä suurimmat kurat irti ja inhoittavan sateen vuoksi menin maneesiin kävellyttämään Wallea. Ei oltu yksin mutta ei ollut vielä ruuhkaistakaan, joten mahtui hyvin kävelemään. N. 50 minsaa käveltiin ja sitten Walle talliin. Harjaus, kamojen paikoilleen vienti ja mössö Wallelle.
Walle oli eilen rikkonut riimunsa tarhassa. Mentiinkin sitten Idän Ratsuun, josta tarttui mukaan Wallelle uusi riimu sekä riimuunnaru ja Rikulle suolakivi.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

50. postaus!

Tänään olin siinä kolmen maissa tallilla jo. Heti ensimmäiseksi menin (tietty) rapsuttelemaan ja moikkaamaan Wallea. Sitten aloitin varusteiden putsaamisen ja vuorossa oli koulusuitset, estesuitset, martingaali ja estesatulavyö. Kun ne oli putsattu ja puunattu ja laitettu paikoilleen menin ulos syöttelemään Wallea. Menin kenttien viereen ja hieno Walle ei sanonut yhtään mitään vaikka sellanen iiiiso sadetin laitettiin päälle. Walle on kyllä niin fiksu ♥! Puolisen tuntia kun oltiin oltu ulkona vein Wallen talliin ja harjasin sen ja laitoin vuokraajalle kuntoon.

Kun vuokraaja oli ratsastamassa täytin purkit ja laitoin mössön turpoamaan. Sitten kun vuokraaja tuli ratsastamasta hoidettiin Walle pois yhdessä. 
Walle sai mössönsä ja oli tyytyväinen :).


Wallen ratsastus

Olipa kiva päästä kunnon kouluhepan kyytiin :) Alussa Wallen lennokas ravi tuntui siltä että sieltä tippuu koska tahansa, mutta siihen tottui sitten yllättävän nopeasti! Alkukäyntien jälkeen aloitin ihan vaan ravissa hakemalla hyvää tahtia, ja itselle vähän tasapainoa. Ravailin molempiin suuntiin ja sitten tein samaa laukassa. Wallen laukka on maailman ihanin! Siellä on vaan niin helppoa ja mukavaa istua. Laukassa huomasin heti jos istuntani jännittyi edes aavistuksen verran niin Walle alkoi heti hidastamaan. Se on nimittäin herkkä istunnalle, ja sen saa kääntymään ihan vaan omaa päätään hieman kääntämällä.
Alkuverkkojen jälkeen tein niin että tulin käynnissä pituushalkaisijalle ja väistin siitä uralle. Meni oikeastaan ihan hyvin, kun kaikki pohkeenväistöt sun muut ei aina oikein multa meinaa onnistua :D. 

Enpä sitten tehnyt mitään sen kummempaa, vähän kahdeksikkoa, ravia ja laukkaa jne. Tallissa Walle pääsi suihkuun ja sai sitten mössöt ja päiväruuat.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Ilouutisia!

Perjantaina Wallella oli vapaapäivä ja kävin maastossa kävellyttämässä sitä vähän päälle puoli tuntia.Walle oli nätisti, ja pariin otteeseen "kyyläs" esim. kiveä :D Muuten oli enemmänkin perässä laahattava (eikä ihme, oli varmaan +30c! ). Ennen kävelyä myös harjailin Wallea ja pistin mössön turpoamaan.
Kun tultiin talliin annoin Wallelle mössöt, pesin + täytin ruokapurkit ja putsailin varusteita. Sitten tietty Wallen rapsuttelua oli vielä ohjelmassa ennen kuin lähdin kotiin :).



Ilouutisia on tosiaankin nyt luvassa. Meillä on nimittäin oma hevonen nyt, eli ostettiin blogissa useaan otteeseen esiintynyt Riku :) Eli nyt tulee postauksia siitä, mitä kaikkea sen kanssa tulee puuhasteltua. Ollaan käyty shoppailemassa sille vähän tavaraa eli suojat, satulahuopa, jalustimet, nameja... :D sekä talvea varten ratsastusloimi (oli alennuksessa). 

Vaikka Rikusta tulikin meidän oma heppa, jatkan tietysti myös Wallen hoitamista. Se oli mulle ihan itsestäänselvyys, että Walle pysyy siinä rinnalla. Eli Wallen kuulumisiakin saatte lueskella jatkossa :)
Huomenna menen ratsastamaan Wallella ja toivottavasti saisin jotain kuvia siitä :)

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Hamina Bastioni Horse Festival

Olin siellä perheen kanssa toissapäivänä. Oli aurinkoista ja päivä oli ihan mahtava. Siellä oli paljon shoppailtavaa ja mukaan tarttui

- Kingsland Equestrian Waterproof and Windproof Thermolite Outdoor Jacket, 159€
Takki on todella mukava päällä ja istuu hyvin. Siinä on vähän toppauksia ja se on varmasti hyvä talviratsastukseen, koska untuvatakki on taas aivan liian kuuma. Väriltään punainen.

- Schockemöhle Sports riimu ja riimunnaru, 20€
Riimu ja riimunnaru ovat tummansinisiä. Riimun saa auki myös turvan alta. Riimu tulee Rikulle.

- Stübben Hamanol-nahanhoitoaine, 14€
Hoitaa ja suojaa nahkaa.