Koska huomenna on jo syyskuu, päätin tehdä nyt uuden ulkoasun. Mitä pidätte siitä? Kommentoikaa, sillä risuja sekä ruusuja kaivataan :) En kuitenkaan pysty kirjoittamaan itse jostain syystä mitään kommentteja, joten sen takia en pysty vastaamaan :(
keskiviikko 31. elokuuta 2011
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Lahden kisat
Ensinnäkin, pahoittelen että ei ole tullut vähään aikaan taas kirjoitettua...
Tänään oltiin Wallen kanssa Lahden kansallisissa koulukisoissa. Olin tallilla jo ennen kuutta aamulla, harjasin Wallen, vein kamat autoon, laitoin kuljetussuojat jne. Sitten heppa kyytiin ja kohti Lahtea!
Radan jälkeen Walle & omistaja olivat luokan johdossa, ja niin alkoi nelituntinen odotus, että luokka loppuisi. Ja juuri viimeiset ratsastajat menivät lopulta ohi ja sijoitusta ei tullut. Joten lähdettiin sitten ajelemaan kotiin päin. Tallilla Walle pääsi vielä tarhailemaan.
Olen miettinyt, miten saisin blogistani monipuolisemman. Nyt olen nimittäin vain kirjoitellut kuulumisiani. Ajattelin tehdä mm. varustepostauksen ja useampia mielipide-postauksia. Eli näissä mielipide-postauksissa kertoisin mitä mieltä olen erilaisista asioista (hevosiin liittyvistä) ja MIKSI.
Ja koska syyskuukin alkaa ensi viikolla, voisin tehdä hieman syksyisemmän ulkoasun :)
torstai 18. elokuuta 2011
Walleilua, hierojaa ja satula-autoa ohjelmassa!
Eli siis maanantaina Rikua kävi kattomassa hevoshieroja. Sillä oli jonkinverran jumeja, johtuen epäsopivasta satulasta. Se olikin ihan odotettavissa. Saatiin tutun satula käyttöön siksi aikaa kunnes saadaan sopiva satula, ihanaa kun löytyy tällaisia auttavaisia ihmisiä :). Hieroja näytti myös meille miten hevosen jalkoja ja selkää voi venytellä, ja nyt olisi tarkoitus päivittäin vähän venytellä Rikua.
Illalla mulla oli vielä koulutunti. Alkuverkkojen jälkeen tehtiin ympyrällä siirtymisiä. Riku oli ihan OK oloinen, parani tosin loppua kohden kun aloin itse ratsastamaan paremmin :). Riku sai pellavan ja porkkanat ja sitten yöpuulle.
Tänään olin aamulla ennen koulua hoitamassa Wallea. Kävin kävelemässä ½h Wallen kanssa, harjailin, täytyin aamupurkin, pesin kamoja + ruoka- ja juomakupit ja suolakiven, ja olin hetken verran syöttelemässä. Walle on vaan niin ihana, sillä on ihan täydellinen luonne joten päivä parani huimasti kun menin sitä hoitelemaan :)
Tänään illalla olis vielä vuorossa iltatalli ja sitten satula-auto tulee ja tarkotus olisi siis kattoa Rikulle sopiva satula :) Mieluiten koulu- ja estesatula erikseen.
maanantai 15. elokuuta 2011
Kesä on loppumaisillaan
... tänään on siis viimeinen lomapäivä :( Eilen oli kuitenkin estetunti, ja meni paremmin ainakin kuin viime sunnuntaina! Riku liikkui paremmin eteen, ponnistuspaikat löytyi paremmin, jne. Eli jäi melko hyvä fiilis tunnista.
Tänään Rikulle tulee hieroja, ja illalla on vielä koulutunti.
Tämmöinen lyhyt postaus, kirjoittelen myöhemmin lisää!
keskiviikko 3. elokuuta 2011
Kuulumisia pitkästä aikaa!
Heippa lukijat. Nyt en keksi mitä kirjottaa niin tästä tulee enemmänkin kuvapostaus :D. Viikonloppuna lähdetään Wallen kanssa Ypäjän kisaviikoille. Walle starttaa HeA ja VaB :)
Kuvissa Rikulla ratsastaa mun pikkusisko :)
Kuvissa Rikulla ratsastaa mun pikkusisko :)
Tilaa:
Kommentit (Atom)