Ihan kamala ilma ollut tänään :( Tälläiset kaatosade-ukkosmyrskypäivät vetävävät kyllä kaiken positiivisen energian ihmisestä, ainakin minusta.
Ennen kun mentiin tallille käytiin Keravan Horse & Riderissä. Siellä oli vaikka mitä kivaa mutta mukaan tuli vain yksi harja.
Tänään tunnilla menin Rikulla. Odotukset oli korkealla viime maanantain loisteliaan tunnin jälkeen mutta valitettavasti ei kyllä ihan yhtä hyvin mennyt tänään. Ei huonostikaan, vaan tuhat kertaa paremmin kuin 'yleensä' mutta tässä asiassa tulee helposti ahneeksi; aina pitäisi mennä hyvin, loistavasti ja upeasti joka ikinen asia tunnilla.
Päästiin hinkkaamaan niitä aina yhtä vaikeita avotaivutuksia. Nyt kuitenkin huomasi, miten onkaan senkin liikkeen ratsastamisessa kehittynyt; hyviä avotaivutuksia tuli enemmän kuin yleensä. Ja taas sain huomata, kuinka vähin avuin sen hevosen saakaan kulkemaan. Mitä enemmän yliratsastaa, sen enemmän hevonenkin panee hanttiin.
Tehtävä oli siis se että katsomonpuoleiseen päätyyn piti ratsastaa pääty-ympyrä ja toiseen päätyyn kaksi volttia. Ja näiden välissä avotaivutusta. Tehtiin ravissa, mutta näitä ympyröitä ja voltteja myös laukassa.
Tehtävä vaikutti aluksi kun katselin aikaisempaa tuntia hirveältä, mutta olikin itseasiassa ihan kiva :) Alan helposti ratsastamaan volteista liian pieniä, varsinkin Rikulla, joten siihen pitää kiinnittää huomiota.
Mutta jee, huomennna hyppäämään!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti